Dacia

Dacian tuotanto aloitettiin vuonna 1966 Romaniassa. Vuonna 1968 Renault ja Dacia solmivat lisenssisopimuksen, jolla Dacia sai valmistaa Renault 8 -mallia Romaniassa nimellä Dacia 1100. Vuonna 2004 Renault nosti Dacia-omistuksensa 99 prosenttiin. Dacia on kasvanut merkittäväksi toimijaksi automarkkinoilla ja on Renault-ryhmän strateginen kulmakivi. Dacialla on poikkeuksellinen lähestymistapa auton omistamiseen: autojen on oltava helppokäyttöisiä, moderneja, kestäviä ja luotettavia. Ajoneuvoihin sisältyy myös kaikki tarvittavat perusominaisuudet. Tällainen lähestymistapa on nostanut Dacian aikaansa edellä olevaksi tuotteeksi – uusi auto järkihintaan ja pitkällä takuulla, kilpaillen myös käytettyjen autojen markkinoilla. Renaultin pohjoismainen tytäryhtiö aloitti Dacian maahantuonnin Suomeen v. 2009. Marraskuussa 2010 maahantuonti siirtyi Nordic Automotive Services Oy:lle.

Dacia tarjoaa asiakkailleen yksinkertaisen hyviä, käytännöllisiä ja rehellisiä tuotteita ja aina reilusti vastinetta rahalle. Dacialla onkin jo yli 8 miljoonaa tyytyväistä asiakasta 44 eri maassa Euroopassa ja Välimeren alueella.

Mikä on Dacian visio?

Dacian visio on tarjota uusia järkihintaisia autoja enenevissä määrin ympäristö huomioiden. Dacia haluaa edistää kaikkien liikkuvuutta tulotasosta riippumatta ja tarjoaakin vaihtoehdon kuluttajille, jotka eivät halua maksaa autostaan liikaa, mutta tarvitsevat sitä jokapäiväiseen elämäänsä.

Dacian mallistossa on nykyaikaisia, käytännöllisiä ja mukautuvia autoja niin kaupunki- kuin maastokäyttöön. Dacian mallisto on tehty kestämään aikaa ja olemaan mukanasi seikkailuissasi, kuljetpa millaista tietä tahansa. Suuren maavaran, vankkojen jousitusten ja yksinkertaisten ja kestävien materiaalien käytön ansiosta Dacian autot eivät petä ja säilyttävät hyvän jäännösarvon. Tämä henki ilmentyy erityisesti lippulaivamallissamme, Dacia Dusterissa, järkimaasturissa, jossa on myös mainiot maasto-ominaisuudet.

www.dacia.fi